Hyvien käytäntöjen vakiinnuttaminen kuntien ja hyvinvointialueiden strategiseksi painopisteeksi

kIRJOITUKSIA:

Kunta- ja aluevaalit 2025

Suomessa on yhteiskunnallisten toimintojen kehittämiseksi käytetty merkittävästi resursseja mutta toimivien ratkaisujen käyttöönotossa ne eivät näy. Hyödyllisiksi osoittautuneet toimintamallit, menetelmät ja palvelut eivät vakiinnu tai vakiintuminen on korkeintaan paikallista. Olemme kehittäneet tuhottoman määrän toimivia ratkaisuja arkistoon.

Vallalla on edelleen vahva sektori- ja hallintokeskeinen toimintakulttuuri, eikä päätöksentekijöillä ole riittävää systeemistä osaamista. Erityisesti kansalaisyhteiskunnallisia toimijoita koskettavana ongelmana on avustusjärjestelmän hankekeskeisyys ja voimakas intressiohjaus. Merkittävät muutokset vaativat aikaa, jotta tulokselliset ratkaisut vakiintuisivat. Uskallan väittää, että parhaiden käytäntöjen leviämisen ja vakiintumisen esteenä ovat myös inhimilliset syyt; onnistunutta yhteiskunnallisten epäkohtien ratkaisemista tärkeämpää on se, kenen nimissä se tapahtuu.

Parhaiden käytäntöjen käyttöönoton velvoittavuutta ja palveluita koskevaa parlamentaarista ja jatkuvaa visiotyöskentelyä on lisättävä voimakkaasti. Lisäksi toimintakulttuurissamme on vahvistettava myötäinnon ja systeemiälykkyyden ominaisuuksia. 

1.      Lisätään kuntien ja hyvinvointialueiden lainsäädännöllistä velvoittavuutta ottaa parhaat käytännöt käyttöön paikallisia ja alueellisia voimavarojen hyödyntäen.

2.     Kunnan ja hyvinvointialueen yksi kiinteä strateginen painopiste tulee olla jatkuva hyvien käytäntöjen kartoittaminen ja käyttöönotto.

3.     Kansalaisyhteiskunnallisia toimijoita koskevaa rahoitusjärjestelmää on muutettava perusrahoituspainotteiseksi. Lisäksi kuntien ja hyvinvointialueiden velvoittavuus tulee koskea myös kansalaisyhteiskunnallisten toimijoiden kehittämiä ratkaisuja.

4.     Systeemiajattelun ja -älykkyyden sekä hyvien käytäntöjen leviämistä tukevan myötäintokulttuurin vahvistaminen tulee vakiinnuttaa laajasti koulutusjärjestelmäämme.

Rakkaudellisesti,
Tatu


Discover more from Poliitikko Tatu Tossavainen

Subscribe to get the latest posts sent to your email.