Miksi olen ehdolla? – Kunta- ja aluevaalit 2025

kIRJOITUKSIA:


Olen ehdolla Kuopion kaupunginvaltuustoon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Ehdokasasettelu vahvistetaan ja ehdokasnumerot julkaistaan torstaina 13.3.2025.

Kunta- ja aluevaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025. Kuntavaaleissa valitut valtuutetut päättävät esimerkiksi varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, nuorisotyöhön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, liikunta- ja kulttuurimahdollisuuksiin sekä useisiin muihin kunnan vastuulla oleviin asioihin liittyvistä kysymyksistä. Aluevaaleissa valitut valtuutetut päättävät puolestaan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä hyvinvointialueella.

Kunnat ja hyvinvointialueet ovat myös merkittävässä asemassa kansalaisyhteiskunnallisten toimijoiden, kuten järjestöjen toimintaedellytysten ja -mahdollisuuksien sekä kuntien, hyvinvointialueiden ja kolmannen sektorin toimijoiden välisen yhteistyön edistämisessä.

Miksi olen ehdolla?
Minulla tahto edistää eri ihmisryhmien yhdenvertaisia hyvän elämän edellytyksiä luonnon ja muiden lajien hyvinvoinnin ehdoilla. Puolustan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja ekologista kestävyyttä silloinkin, kun se uhkaa omaa poliittista tai ammatillista uraani.

Ihmiset ovat usein sanoneet, että minulla on kyky asettua kunnioittavaan dialogiin myös niiden ihmisten kanssa, jotka edustavat erilaista arvomaailmaa kuin minä. Vahvuuteni on taito rakentaa yhteistyötä erilaisista maailmoista tulevien toimijoiden kesken.

Puolustan vähemmistöjen ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksia sekä ekososiaalisesti kestävää yhteiskuntaa.

Tämän vuoksi olen ehdolla.

Lempeä haaste sinulle
Suurin toiveeni sinulle on se, että äänestäisit. Anna äänesi ehdokkaalle, joka toimii arvojesi mukaisesti.


Rakkaudellisesti,
Tatu


Discover more from Poliitikko Tatu Tossavainen

Subscribe to get the latest posts sent to your email.